Terveystiedon tunti lukiolla

Pääsin taas seuraamaan lukion terveystiedon tuntia, nyt eri kurssia kuin viimeksi. Ammattiopistolta en ole saanut edelleenkään päivämäärää, milloin voisin päästä seuraamaan opetusta sinne - huolimatta lukuisista sähköposteista ja puheluista. Ehkä heillä ei ole huolta tulevaisuudessa rekrytoida uusia opettajia tai sijaisia, kun joko kielletään tulemasta seuraamaan opetusta tai sitten ei vastata viesteihin. Ei nimittäin anna kovin hyvää kuvaa itsestään ja kuitenkin meistä on tulossa tulevia kollegoita. Onneksi tuolla lukiolla ollaan innoissaan ottamaan minut seuraamaan opetusta.

Olin ottanut tavoitteekseni seurata millaisia opetusmenetelmiä käytetään ja miten ne soveltuvat lukioikäisille. Tänään terveystiedon tunneilla oli aiheena stressi ja kriisit, lopputunnista myös aloiteltiin ryhmätöitä vaikeista aiheista, kuten eutanasiasta, elinluovutuksesta ja hoitotahdosta. Olin jo toista kertaa seuraamassa saman opettajan opetusta ja edelleen aistin voimakkaita konstruktiivisia oppimiskäsityksiä. Kuitenkin tykkäsin, kuinka opettaja kannusti erilaiseen oppimiseen. Hän antoi hyviä vinkkejä opiskelijoille, miten eri tavoin ihminen voi oppia ja jokaisen tulisi löytää oma oppimistyyli.

Tällä puolitoistatuntisella oppitunnilla ehdittiin käyttää monenlaisia opetusmenetelmiä. Tällä kurssilla on käytössä sähköinen oppikirja, jota opettaja minulle myös esitteli. Samalla hän näytti kurssin verkkoalustaa, jota pääasiassa hyödynnettiin tehtävien palautukseen. Kysyinkin, miten hyvin on saatu koulutusta näiden uusien digivälineiden käyttöön ja opettaja totesikin juuri kuten arvelinkin, ettei koulutus ole täysin oikea-aikaista. Koulutusta saatetaan saada vasta muutaman vuoden kuluttua uusien digivälineiden käyttöönotosta. Opettaja koki digitalisaation myös siinä mielessä ongelmalliseksi, että kaikille sähköiset materiaalit eivät sovi ja suurin osa opiskelijoista kyselyn mukaan pitäytyisi edelleen konkreettisissa oppikirjoissa. Sähköiset materiaalit tosin tulevat opiskelijoillekin halvemmaksi.

Opiskelijat jatkoivat ryhmätöitään stressistä sillä välin kun opettaja availi tietokonetta viikonlopun jäljiltä. Opettaja merkkasi läsnäolijat Wilmaan ja tähän olikin kulunut jo lähes varttitunti oppitunnista. Sitten alettiin käsitellä kriisejä. Opettajalla oli aiheesta Powerpointit ja opiskelijat kirjasivat muistiinpanojaan aiheesta. Aiheesta syntyi hyvää keskustelua oppitunnin aikana, samalla kun opettaja kertoi omia esimerkkejään aiheesta ja opiskelijat pohtivat aihetta. Esimerkeillä on suuri voima opetuksessa, esimerkkien avulla opiskelija pystyy yhdistämään teorian käytäntöön. Tässä onkin opettajan mukaan lukioikäisillä vielä suurta hankaluutta: miten he pystyisivät soveltamaan oppimaansa käytäntöön? Esimerkiksi ylioppilaskirjoitukset painottuvat reaaliaineissa paljon ainerajat ylittäviin soveltaviin kysymyksiin, jonka vuoksi soveltamista pitäisi oppia jo ensimmäisestä lukiovuodesta lähtien. Yhtä lailla soveltamista pitää osata ammattikoulusta lähtien. Jos opetamme esimerkiksi lähihoitajia, tällöin on ehdottoman tärkeää osata soveltaa oppimaansa teoriaa käytännössä. Mikään ei oikeassa elämässä yleensä mene oppikirjan mukaisesti.

Huomasin maanantaiaamun vaikuttavan opiskelijoiden motivaatioon. Viimeksi olin ollut seuraamassa opetusta perjantaiaamuna, mutta tämä maanantaiaamu vaati näköjään opiskelijoilta orientoitumista viikonlopun jäljiltä paljon. Tein huomion, ettei ryhmätyöt tai itsenäinen työskentely oikein ole paras mahdollinen vaihtoehto maanantaiaamun ensimmäisille tunneille. Joillakin meni ainakin neljäsosa tunnista puhelinta selaillen tai muuten vain jotain muuta tehden. Keskittymiskyky ei tähän aikaan ollut paras mahdollinen.

Yllätyin, kun puolivälissä tuntia vasta hoksasin, että yksi opiskelijoista oli vaihto-opiskelija. Ihmettelinkin, miksi välillä eräässä ryhmässä puhuttiin englantia, mutta arvelin sen vain olevan jokin näiden nuorten juttu. Mutta sitten tämä vaihto-opiskelija meni kysymään opettajalta jotain englanniksi ja opettajakin joutui englanniksi vastaamaan. Tajusin, ettei tätä yhtä opiskelijaa, jonka äidinkieli ei ole suomi, oltu huomioitu opetuksessa lainkaan. En kyllä tiedä mikä käytäntö heillä oli asian suhteen, mutta jotenkin asia kummastutti itseäni.

Lopuksi opiskelijat aloittelivat ryhmätöitä vaikeista aiheista, kuten eutanasiasta ja heidän tehtävä oli koota aiheeseen liittyvää, niin että voivat opettaa sen muille. Ryhmille annettiin aiheet ja alkoivat heti hommiin. Ehdotinkin opettajalle, että tähän tilanteeseen olisi sopinut hyvin PBL-menetelmä ja kysyinkin käyttääkö hän tätä menetelmää. Menetelmiähän olisi vaikka minkälaisia, jos vain haluaa niitä opetella käyttämään. Käsitin kuitenkin, että opettaja joskus tätäkin menetelmää käyttää. Opiskelijat tässä ryhmässä kyllä olivat niin itseohjautuvia, että he ryhtyivät heti tuumasta toimeen. Opettajan kanssa keskusteltiin vielä hetki tunnin jälkeen ja opettaja totesikin, kuinka opetus on muuttunut uuden opetussuunnitelman myötä hurjasti. Tämä on totta, opettajan rooli on mennyt enemmän ohjaajan suuntaan.