perjantai 2. marraskuuta 2018

Kuntoutuksen tukemista lähihoitajaopiskelijoille

Vaikeuksien kautta voittoon, nimittäin pitkän soittelu- ja sähköpostiurakan jälkeen sain järjestymään yhden tunnin seurannan ammattiopistolle. Olin ottanut tavoitteekseni seurata opiskelijoiden käyttäytymistä ja motivaatiota näin perjantaisena päivänä. Aiheena oli kuntoutuksen ja toimintakyvyn tukeminen ja kyseessä oli kurssin aloitustunti, joten aluksi käytiin läpi kurssin sisältö ja arvioinnin perusteet. Heti alussa opettajan piti muistutella kännyköiden laittamisesta laukkuun, tämä kuulemma on ongelma niin nuorilla kuin aikuisilla.

Opiskelijat olivat toisen vuoden opiskelijoita ja opettaja vaikutti tuntevan ryhmän entuudestaan hyvin. Opiskelijoilla oli hieman alussa hankaluuksia keskittyä aiheeseen, mutta opettaja motivoi hyvin aiheeseen kertomalla esimerkkejä ja kysymällä opiskelijoiden omia kokemuksia erityistä tukea vaativien ihmisten avustamisesta. Niitä kokemuksia nimittäin kyllä löytyi. Opettaja kertoikin minulle tunnin jälkeen tämän ryhmän olevan hyvinkin keskusteleva ryhmä.

Alussa käytiin keskustellen läpi teoriaa erilaisista erityistä tukea tarvitsevista ryhmistä, tämä kesti 45 minuuttia, sillä opettaja on huomannut ettei nuori jaksa keskittyä sen kauempaa. Sen vuoksi ammattiopistolla suositaankin paljon itsenäistä tiedon etsintää ja opiskelijat saivatkin tehtäväksi etsiä itse lisää tietoa aiheesta. Lopputunnin he etsivät tietoa, joten ehdin hyvin keskustella ja jutella opettajan kanssa ammatillisesta koulutuksesta ja näistä uudistuksista, mitä ammatilliselle puolelle on kohdistunut. Onneksi olikin aikaa tähän keskusteluun, koska ammatillinen koulutus on itselleni hieman vieraampi alue.

Hyvä huomio oli esimerkiksi juurikin tähän oppitunnin aiheeseen liittyen, että opettajakoulutuksessakin pitäisi käydä läpi erilaisia erityisen tuen tarpeessa olevia ryhmiä, sillä etenkin ammattikouluissa on paljon opiskelijoita, joilla on kehityshäiriöitä, kuten esimerkiksi oppimisvaikeuksia. Myöskin sen ja lisäksi uutena tulleen jatkuvan haun myötä tarvitaan yhä enemmän hoksailua eli siis henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) laatimista. Jatkuvan haun myötä opiskelijoita otetaan sisään paljon kesken jaksojen, jolloin voi olla hankalaa päästä ajan tasalle opinnoissa aloittaessa.

Mediassa on viime aikoina paljon puhuttu ammattikoulujen opetuksen laadusta, kun lähiopetusta on vähennetty ja opettajia irtisanottu. Siksi halusin myös tätä asiaa kysyä ja ainakaan lähihoitajaopiskelijoihin ei tämä ole vaikuttanut ainakaan täällä. Lähiopetusta ei ole vähennetty eikä yhtäkään opettajaa ole irtisanottu. Itsekin olen täältä tulleita lähihoitajaopiskelijoita ohjannut ja mielestäni heidän osaaminen on ollut riittävää vaadittuun tasoon nähden pääosin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti